Seuraa meitä facebookissa: suomi365

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Luolaelämää Suomalaisissa luolissa

Luolat tuovat usein, erityisesti ihmisellä joka ei ole Suomalaisessa luolassa käynyt, mielikuvia luolankatosta roikkuvista lepakkoparvista, hämähäkin seittien peittämistä ahtaista onkaloista ja miljoonien yksilöiden torakka yhdyskunnista ja tietysti käärmeitä ryömimässä ulos pääkallon silmäkuopasta. Ei tämä mielikuva tietysti täysin väärä ole, on Suomalaisissa luolissa elämää – ja useita näistä mielikuvien ällötyksistäkin esiintyy.

Tässä tekstissä esittelen kuvin ja sanoin joitakin luolakäyntien yhteydessä havaitsemiani lajeja. Luolan, jossa eläin on kuvattu jätän paljastamatta hauraan luolaelämän varjelemiseksi. Osa lajeista on harvinaisia ja helposti häiriintyviä.
Luolan käytävään suuren verkon punonut hämähäkki - laji on joko Metellina merianae tai Meta menardi - todennäköisesti ensinmainittu.
Kyllähän näistäkin luolahämähäkeistä voimakkaasta Araknofobiasta kärsivä ihmisen saa kohtauksen aikaan - ällöttäviä ehkä jonkun mielestä, pelko on kuitenkin turha. Ihmiselle vaarallisia hämhäkkejä ei Suomessa esiinny.

Taskulampun valokeilassa, luolan pimeydessä, seitin varassa laskeutuva - peukalonpään kokoinen hämähäkki on toki hätkähnyttävä näky.
Useimmiten, etenkin talvisin luolan hyytävillä seinillä törmää talvehtiviin perhosiin. Luolissa talvista lepoaan viettävät yökkösten lisäksi myös päiväperhoset.
 

Tämä kaunis yökkönen on hyvin yleinen luolassa vastaan tuleva eläinkunnan edustaja. Näyttävän värinen otus on lajiltaan Liuskayökkönen (Scoliopteryx libatrix)
 
Nämä tunnistamatta jääneet perhoset viihtyivät tiiviissä ryhmässä luolan "lämmössä", ulkona pakkanen paukutti keväisiä -14 asteen lukemia.

 
Myös päiväperhoseen voi luolassa törmätä talven kovilla pakkasilla, tässä kylmässä graniittiseinällä uinuu Neitoperhonen (Nymphalis io) 

Hämähäkkien ja perhosten lisäksi hyttyset viihtyvät luolissa, itse olen joulukuun kylmyydessä vielä tavannut luolassa lentäviä hyttysiä. Ininää jota ei todellakaan ole halukas enää talvella kuulemaan kun kesän räkästä on selvinnyt.

Luolahyttynen
Myös jotkin lukit kömpivät tavehtimaan luolien suojiin. Tässä samaan kuvaan mahtui lukki, perhonen sekä hieman huomaamattomana kuvan alaosassa hyttynen.
Suomen harvoja virallisia luolaeläimiä on vuoden 2012 Eurooppalaiseksi luolaeläimeksikin valittu Luola-aukkohämähäkki. Tätä näyttävän kokoista ja häijyn oloista otusta on tavattu vain muutamassa luolassa eteläsuomessa ja Ahvenanmaalla. Olen onnekkaana saanut nähdä tämän kauniin eläimen omin silmin ja voin sanoa - on se kaunis ja iso!

Luola-aukkohämähäkki (Meta menardi) Suuri, kaunis ja Suomalaisissa luolissa melko harvoin nähty.


Entä ne lepakot? Kyllähän ne lepakot tavehtivat Suomalaisissa luolissa, tosin niitä ei kannata etsiä koska lepakon talviunen häirintä voi olla lepakolle kohtalokas. Itse olen talvehtivan lepakon nähnyt, missä - sitä en kerro - ja tämänkin näin sattumalta.

Luolan seinämällä on pienellä alueella pitkälti yli kymmenen Luola-aukkohämähkkiä. Kuvan takaosan musta varjo on horrostava Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii)

 
Kasvikuntaan en ole retkilläni erityistä huomiota kiinnittänyt, muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Luolissa viihtyvät yleisesti sammalet, levät, jäkälät ja sienet. Luolien lattioissa voi tavata yleisiä metsäsienilajeja.
 

Tämä Pulkkosieni (Paxillus involutus) on löytänyt luolan kallioiselta lattilta jotain pientä mihin tarrautua. Vähään tyytyväinen luolan asukas.
 
Tässä macro-tason luola elämää, hyvin pieni mutta kauniita muotoja ylläpitävä luolakasvi, kenties jokin jäkälä.
 
Entä luolien nisäkkäät. Kansantarinoissa luolissa pesivät sudet ja talvehtivat karhut, tästä muistona useita Karhunpesä-nimisiä luolia, joista mainitakoon Inarin Karhunpesäkivi. Nousiaisten Susiluolassa ja Nauvon Klockarbergetin luolassa taas kerrotaan majaileen Susia. Nykyaikasiten luolainventointien perusteella on luolissa todettu pesivän ainakin Supikoiran, Ketun, Mäyrän ja Ilveksen, itse olen luolan suulla nähnyt Supikoiran. Muuten havainnot nisäkkäistä on jäänyt suurten ulostekasojen haisteluun ja kaivettujen maakuoppien tutkimiseen.

Hyvin yleinen, näkyväja ja kauas haiseva jälki luolien asukkaista - kiloittain silkkaa paskaa.
Onko pääkopan sisällä majailut olento ollut luolan asukas vaiko luolan asukkaan uhrikso joutunut saaliseläin? Tuosta silmäkuopasta kun laittaisi ryömimään kyyn niin saataisiin aikaan myös se Indiana Jones efekti.
 Käärmeistä kysellään usein. Ihmiset pelkäävät käärmeitä, sanoisin että luolaan ei kannata jättää menemättä käärme pelon takia. Itse olen käynyt kymmenissä tai sadoissa luolissa, yhteensä satoja kertoja; koskaan en ole luolassa nähnyt käärmettä.

kyykäärme (Vipera berus) Luolassa en ole kyytä nähnyt, matkalla luolalle toki. Vaikka kyy on myrkyllinen, sen purema ei ole normaalisti vaarallinen terveelle aikuiselle ihmiselle. Tärkeintä on pysyä rauhallisena ja käydä näyttämässä puremaa lääkärille.
Näiden edellämainitujen luolaeläinten ja kasvien lisäksi Suomalaisissa luolissa on tavattu joitakin lintuja, liskoja ja sammakoita. Erikoisempina eläiminä varmastikin Saimaannorppa ja Majava, näitä ei varmastikaan ajattelisi luolaeläiminä. Myös ampiaisten ja kimalaisten pesiä on läydetty luolista. Yleisimpänä luolakasvina pitää tietysti mainita  Tummaraunioinen (Asplenium trichomanes) eli kotoisasti vain saniainen, näitähän kasvaa lähes kaikkien luolien suuaukoilla ja ympäröivillä jyrkänteillä.

Tässä tulikin aika kattava läpileikkaus Suomalaisesta luolaelämästä. Kaikki elämä mitä olen itse luolissa nähnyt ja aika pitkälti kaikki mihin luolissa voi Suomessa törmätä. Luolassa vieraillessa kannattaa ainataa aikaa luolalle ja keskittyä myös pienempiin yksityiskohtiin!

Kaikki kuvat: (c) Tuomo Kesäläinen

3 kommenttia:

  1. Voisikohan tuo tunnistamatta jäänyt perhonen olla kiiltomittari (Triphosa dubitata)?

    VastaaPoista
  2. Joku mittari se on, tuo Kiiltomittari on erittäin hyvä ehdokas voittajaksi, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Päädyin caving.fi:n viikon kuvan kautta tänne, ja nyt on pakko kommentoida erästä kohtaa:

    "Kasvikuntaan en ole retkilläni erityistä huomiota kiinnittänyt, muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Luolissa viihtyvät yleisesti sammalet, levät, jäkälät ja sienet. Luolien lattioissa voi tavata yleisiä metsäsienilajeja."

    Mikrobiologiaa ja sieniä kovasti puuhastelevana ihmisenä haluaisin huomauttaa, että sienet eivät kuulu kasvikuntaan, vaan sienikuntaan. Joskus muinaisuudessa, kun asioita ei vielä tajuttu, ne läjättiin yhteen kasvien kanssa, mutta nykyään tiedämme paremmin.

    Muutoin ihan mainio juttu aiheesta, josta ei suomeksi juurikaan ole kirjoitettu missään mitään! :)

    VastaaPoista